Suomen Punaisen Ristin ylläpitämä Rauman vastaanottokeskus auttaa vieraaseen maahan tulleita ja helpottaa heidän kotiutumistaan yhteiskuntaan.
Tehtävänä on lisäksi toimia viranomaisten tukena turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottamisessa.
Rauman vastaanottokeskuksen johtaja Juho Suoramaa kertoo, että Youpret on ollut keskuksen käytössä lokakuusta 2018 alkaen. Alkuvaiheessa Rauman vastaanottokeskuksessa oli käytössä ainoastaan pikatulkki-palvelu, mutta Youpretin ajanvarauspalvelu otettiin käyttöön helmikuussa 2019.
Youpret-sovellus helpottaa asiakastyön suunnittelua
Suoramaan mukaan hyvä, vastaanottokeskuksen tarpeisiin vastaava tulkkipalvelu on joustava, helppokäyttöinen ja kustannustehokas.
"Ennen kaikkea käyttäjäkokemus on ollut hyvä alusta asti"
Juho kuvailee Youpretin käyttöönottokokemusta vaivattomaksi ja kertoo, että reklamaatiot ovat aina hoidettu ammattimaisesti.
Sovellus oli nopeasti ladattu älypuhelimiin ja jokaisella tulkkeja käyttävällä ammattilaisella on oma tili, jolloin sovelluksen ja tulkkausten käyttöä sekä kestoa on myös helppo seurata. Sovellus toimii ja tulkit saa nopeasti, Suoramaa kuvailee.
Pääosin tulkit ovat olleet hyviä. Joskus tulkkien laadussa on ollut toivomisen varaa, mutta reklamaatioon on vastattu nopeasti. Palautetta on voitu antaa rehellisesti ja se on käsitelty ammattimaisesti. Reklamaatiot on hoidettu nopeasti ja asiallisesti, Suoramaa toteaa.
"Suosikkitulkki on erinomainen lisä"
Suosikkitulkki on erinomainen lisä. Työskentely tulkin kanssa menestyksekkäästi perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Raportointipalvelun avulla tulkkien käyttöä ja kustannuksia on kätevä seurata käyttäjäkohtaisestikin isoa kuvaa unohtamatta, Suoramaa kuvailee.
Mainitaan myös vaihtoehto, että tulkin voi pyytää sovelluksen avulla soittamaan. Tämä on ainakin itselle ollut yksi muistettava asia vähemmän tulkkeja varatessa sen lisäksi, että itse varaus tapahtuu sovelluksessa ilman kirjautumista erikseen minnekään, Suoramaa kertoo.
"Kun tunnemme asiakkaamme, niin olemme myös säästäneet kustannuksia ja peruutettuja aikoja on hyvin vähän"
Youpret on ollut Rauman vastaanottokeskuksen mukaan hyvä yhteistyökumppani useistakin syistä.
Myös hinta on ollut edullinen Suoramaan mukaan positiivinen lisä.
"Suosittelen palvelua ehdottomasti muille. Työssämme tapahtuu paljon ja tulkkipalveluja tarjoavan yhteistyökumppanin pitää olla joustava."
Haluatko sinäkin säästää kustannuksia ja helpottaa työtäsi? Ota yhteyttä, niin aloitetaan yhteistyö!