“Palaute sekä kiitokset palvelustamme tuovat hyvän mielen”

Palaute sekä kiitokset tuovat hyvän mielen

Nea

Nea työskentelee Youpretilla ajanvarausvastaavana. Päivittäisiin työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelu, varauksien seuraaminen ja niiden vahvistaminen asiakkaille. Lisäksi muita työtehtäviä mm; päivystys, laskutus sekä palkkioiden maksaminen.

Nea

Mikä on parasta sinun työssäsi?

“Pidän siitä, että jokainen työpäiväni on erilainen. Työpuhelimeni soi usein ja kohtaan päivittäin erilaisia asiakaspalvelutilanteita. Pidän tärkeänä sitä, että pystyn antamaan asiantuntevaa apua jokaisessa tilanteessa sekä, että jokainen asiakaspalvelutilanne jäisi mieleen positiivisesti. Olen aloittanut työt Youpretilla marraskuussa 2018 ja olen sieltä asti ollut mukana tässä kannustavassa, auttavassa ja huumorintajuisessa työyhteisössä.”

Mikä motivoi sinua töissä?

“Työssäni motivoi se, että pääsen kehittämään taitojani jatkuvasti ja näen oman työni jäljen. Minusta on tärkeää, että pystymme tuomaan tulkit ja tulkkausta tarvitsevat asiakkaat yhteen. Saan olla mukana ideoimassa uusia keksintöjä. Saamamme palaute sekä kiitokset palvelustamme tuovat hyvän mielen.”

Miten päädyit tulkkausalalle ja tulkkausta välittävään yritykseen?

“Sain työpaikan ensin toiselta tulkkikeskukselta. Sieltä kautta sain tiedon, että Youpret etsi uutta työntekijää ja kiinnostuin mahdollisuudesta samantien. Merkonomin koulutuksellani ja hyvillä asiakaspalvelutaidoillani, omaksun nopeasti uutta tietoa ja pääsen käyttämään sitä työssäni.”

Mitä vinkkejä antaisit tulkkausalalle haluaville?

“Teknologian kehityksen myötä tulkkausala Suomessa ja maailmalla on kokenut ison muutoksen. Tulkeilta edellytetään nykyään teknologista osaamista sekä laajempaa asiantuntemusta, esim. yrityksen toiminnasta ja erityisalojen sanaston hallintaa sekä suomen että tulkkauskielellä. Vaikka asioimistulkin koulutuksessa saat eväitä työelämään, kannattaa aktiivisesti seurata alan kehitystä ja kehittää sen mukaisesti omaa osaamistasi.”

“On tärkeää olla täsmällinen ja muistaa pitää huolta omasta kalenterista. Ota vastaan vain sellaiset työt, jotka pystyt tekemään. Jos vastaan tulee ongelmatilanteita, niin niistä kannattaa olla yhteydessä heti.”